Kuka olisit jos saisit olla unelmiesi nainen?

06.03.2020

Naiseus ei ole itsensä ajattelemista vähempänä. Naiseus on itsensä ajattelemista vähemmän. Kun mietit omaa identiteettiäsi älä analysoi liikaa. Kuvastinkaan ei kerro sinulle muuta kuin ehkä, että Lumikki on maassa kaunein. Kun katsot peiliin näet siellä kaikkea muuta. Näet virheitä, näet epäonnistumista, näet huonon hiuspäivän. Tai näin mä ainakin liian usein näen. Tärkeä tieto on, että sinä et näe samaa mitä muut sinussa näkevät. Siksi sanon, että naiseus on itsensä analysointia vähemmän. Asiantuntijoiden arvion mukaan ajatuksia kehkeytyy päivittäin 60 000, joten yhdestä ajatuksesta ei tarvitse juuri piitata. Ihmiset eivät ole täydellisiä, mutta kaikkialla on kasvun ja itsensätoteuttamisen mahdollisuuksia.

#

Kuva kotialbumista.

I’m possible. Miten hieno lause! Sano se itsellesi. Tanssitehtaan rehtori opetti minua näin: On olemassa nk. five second rule (Mel Robbins), viiden sekunnin sääntö. Laske yksi kaksi, kolme, neljä, viisi ja tee se! Jos lasket yli viiteen saakka et enää uskallakaan vaan aivosi ehtii löytää siihen mennessä hyvän verukkeen miksi ei pysty.

Me tytöt ja naisethan ollaan aika mielettömiä! Taidenäyttelyssä Barcelonassa luin teoksesta: ”Puu voi kasvaa ja kukoistaa. Sinä olet aina sama mutta älykäs.” Meissä kaikissa on enemmän kuin yksi ilmeinen puoli. Harrastus määrittää monia.

” Minulta kysyttiin, kuka olisin, jos en olisi minä. Vastasin epäröimättä olevani entinen tanssinopettajani Irina. Hänessä näen tanssin parhauden... Sytytit minussa tanssin palon.”

Mikään ei ole sen parempaa kuin ystävyys. Mikään ei ole sen rohkaisevampaa kuin kauniit sanat. Naiset tarvitsevat jokapäiväisiä halauksia. Pienillä eleillä ja teoilla voimme voimaanuttaa toisia. Tärkeää on löytää oikeanlainen yhteisöllisyys. Tanssilla on kyky muuttaa ihmisten elämää. Siksi onkin erityisen tärkeää valita tanssiseura hyvin. Ansaitset tulla parhaimmaksi versioksi itsestäsi.

#

Kuva kotialbumista. "Onnistunut" aviomieheni ottama kuva.


Ehkä minua määrittää eniten se, mitkä asiat hyväksyn ja mitä päätän pitää tärkeinä ja tavoittelemisen arvoisina. Minun ei tarvitse olla kuin satujen Lumikki kelvatakseni itselleni.

Hyvää naistenpäivää. Anna itsellesi aihetta olla onnellinen. Salli itsesi elää unelmiesi naisen elämää.

Mitä tanssiharrastus on sinulle tuonut? Tätä kysyin Tanssitehtaan tanssijoilta.

#

Tanssitehtaan kuvista. Tanssitehtaan aikuisten tanssiryhmäläisiä.


Tanssitehtaan yhteenkuuluvuus ilman sisäpiirejä on parasta.

Tanssin, koska tanssissa ei ole mitään väliä miltä näyttää.

Tanssi on antanut minulle hyvää oloa, hyvän ryhdin ja paljon iloa.

Tanssin koska se oli lapsuuden harrastukseni ja minua jäi harmittamaan sen äkillinen lopettaminen teininä. Vuosikymmenten jälkeen uskalsin palata tanssitunnille Tanssitehtaalle ja minut muistettiin!! Sama seikka, kun hyvän ystävän kanssa, halataan ja homma jatkuu siitä mihin viimeksi jäätiin. Paras aikuisiän päätökseni. Tunsin palanneeni kotiin.

Tanssin aikuisena koska haluan kehittyä teknisesti vähintään samalle tasolle kuin nuorempana, ehkä enemmän.

Tanssissa parasta on hyvät kaverit.

Minulle tanssi on tuonut ihania elämyksiä. Jos missä niin juuri tanssitunnilla tulee oltua läsnä.

Elämän! Koitin olla tanssimatta 9 vuotta ja silloin osa minusta kuoli.

Olen oppinut olemaan itselleni armollisempi.

Olen saanut rohkeutta koska minua on kannustettu.

Tanssitehtaalla tulee positiivinen tanssipyörre, joka imaisee mukaansa ja pian rupeaa toivomaan 25 tuntia vuorokauteen, että ehtisi tanssia enemmän.

Rohkaisu tanssissa, yksilönä kohtelu ja sopivan jämpti opetus on auttanut minua ratkaisevalla tavalla elämässäni.

Tanssin, koska se inspiroi minua ja vaikka olisi huono mieli niin tanssissa voin keskittyä vain itseeni. Tanssissa parasta on sen kauneus ja hyvä olo!

#

Tanssitehtaan kuvista. Tanssiakrobatiaryhmäläisiä tunnilta.


Tanssin koska se on kivaa ja saan olla luova.

Minua ja taitojani arvostetaan, minun pyrkimyksiäni kannustetaan, minulle asetetaan haasteita ja minua kohdellaan ilman ikärasismia vaikka olenkin jo keski-ikäinen. Nuorempana luulin, että keski-ikäisenä ei voisi enää tanssia. Kiitos kun teette sen mahdolliseksi.

Nykytanssin löysin vasta aikuisena. Aiemmin pidin nykytanssia outona ja rumana. Tanssitehtaalla opin lajin kauneuden. Onneksi uskalsin kokeilla.

Voimia vaikeina hetkinä.

Tanssin koska täällä on ihania opettajia. Parasta on se, että saa tanssia vapaana itsenään ja välillä on kiva ilmaista tunteita.

Fiilis! Se tulee tanssista. Se tulee hyvästä musasta. Se tulee sydämellisestä ohjauksesta.

Onhan niitä tanssitunteja ja tanssipaikkoja. Sitten on Kabanovit! Ei suotta kehuttu.